Grande Favorito nurinkurin







 


Kuvat: Teemu Keskinen
 

Puikot: 3,5 mm ja 3 mm




Miten sitä joskus voikin kävellä hienon ja mahtavan asian ohi tajuamatta, mitä juuri näki? Olen varmasti törmännyt Pirtin Kehräämön villasilkkilankaan vaikka missä ja luultavasti olen jopa pyöritellyt käsissäni ohimennen. Silti olin aivan ihmeissäni, kun huomasin langan marraskuussa käsityömessuilla: miten voi olla mahdollista, että en ole sitä aiemmin ostanut? Sehän on ihan täydellistä! Ei maksa paljoa, on ihanan harmaa ja tweedmäinen, ja kaiken lisäksi siinä yhdistyvät suomalainen villa ja silkki, kaksi lemppariani. Villapaidan kiilto silmissäni kauhaisin kasan vyyhtejä mukaani ja kävelin loppuajan onnellisena ihanan pullea kassi mukanani. Taisin siinä sivussa yllyttää siskon ja ystävänkin ostamaan muutamat vyyhdit samaista lankaa.

Koska on tylsää tehdä sama asia kaksi kertaa prikulleen samalla tavalla, pyöräytin tällä kertaa Grande Favoritoni nurinkurin. Tai ihan aluksi minun piti tehdä paidan etukappale ainaoikeinneuleena, mutta koska hötkyilin alun kanssa, enkä huomannut aloittaa ainaoikeaa ajoissa, päätinkin kääntää koko paidan lopuksi. Hihat neuloin reilun mittaisisiksi, resoreihin vaihdoin ohjeesta poiketen pienemmät puikot ja loin aloitussilmukat toiseksi suurimman koon mukaan. Nyt viiletetään lämpöinen villapaita päällä kohti uutta vuotta ja uusia haasteita! Kuulemisiin!




Kommentit

  1. Tuo lanka on niin lempeää ja lämpöistä! Olen tehnyt siitä universumin parhaat unisukat (jotka kylläkin hajosivat melko pian, vaikka en kävele unissani). Mutta se tuntu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa lankaa! Paidasta jäi yli melkein kaksi vyyhtiä, joista täytyy vielä keksiä jotain kivaa. :)

      Poista
  2. Kaunis villapaita! Tuo lanka kuulostaa ihanalta, pakko testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! On kyllä niin kivaa lankaa, että voin vain suositella testaamaan.

      Poista
  3. Minäkin hypistelin tuota ihanan tuntuista villasilkkiä messuilla. Nyt ehkä hiukan harmittaa, että päätin jättää silkkivillat hankkimatta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan tuon tilanteen voi korjata. ;) Tosin taitaa tällä hetkellä olla loppu tuo harmaa väri ainakin Pirtin Kehräämön omasta verkkokaupasta. Kaksisäikeistä versiotakin olisi kiva testata, vaikka villatakkiin ja mustana. :D

      Poista
  4. Aivan mielettömän kivan näköinen paita. Ja lanka lähtee täälläkin kokeiluun 😊

    VastaaPoista
  5. On kyllä hyvännäköinen paita, ja ihanalta näyttää lähikuvassa toi lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! :) Tuossa langan pinnassa on kyllä jotain tosi jännää. Vaikea uskoa, että siinä on puolet suomalaista lampaanvillaa.

      Poista
  6. Mahtavan näköinen paita! Tää lanka on kyllä niin edukseen tällasessa simppelissä neuleessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Olen ollut paitaan hirmuisen tyyytyväinen, se on päällä parhaillaankin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit